Alfred Colpaert, professori, luonnonmaantiede
Tutkimusmatka Käsivarren palsasoille
Joka vuosi, elo-syyskuun vaihteessa lähtee Joensuusta ryhmä maantieteen opiskelijoita ekskursiolle, jonka määränpää on Jäämeri. Matkan aikana tutustutaan Lapin ja Pohjois-Norjan luontoon ja kulttuuriin sekä tehdään tutkimuksia, joilla seurataan aktiivisesti ilmaston lämpenemisen vaikutuksia pohjoiseen luontoon. Opiskelijat mittaavat muun muassa Stendalsbreen jäätikön etureunan perääntymistä, Saanan rinteillä tapahtuvia solifluktioprosesseja ja poronhoidon ekologisia vaikutuksia.
Matkalla Muoniosta Kilpisjärvelle näkyy maantien varrella siellä täällä erikoisia turvekumpareita. Näitä kumpuja voi tarkastella lähemmin muun muassa metsähallituksen tekemällä Iiton luontopolulla. Kilpisjärven suuntaan voi nähdä maantieltä muitakin komeita palsoja, kuten Peeran palsat.
Saamelainen sana palsa tarkoittaa ”roudan synnyttämää turvemätästä”: palsasuo on siis suo, jossa sijaitsevilla turvekumpareilla on ympärivuotinen jääydin. Kysymyksessä on ikiroudan, tarkemmin sanottuna niin sanotun hajanaisen ikiroudan alueen ilmentymä.
Palsa on yleensä yhden–kahden, joskus jopa viidenkin metrin korkuinen kohouma. Sen lakialue on kuivaa rahkasammalta, jonka seasta saattaa kasvaa varpuja ja vaivaiskoivuja. Palsat voivat olla myös laajoja, noin metrin korkuisia tasanteita, tai monimutkaisempia muodostelmia. Yhteistä niille on kuitenkin se, että niissä on pysyvä jääydin. Jäinen ydin voidaan helposti todentaa työntämällä rautatanko sulan pintakerrostuman läpi, jolloin tanko kolahtaa alle metrin syvyydessä ns. jäälinssiin.
Palsa syntyy ja säilyy vain tietyissä ilmastollisissa oloissa: vuotuisen keskilämpötilan tulee olla alle -1 astetta, sademäärän alle 400 mm. vuodessa ja kesän keskilämpötilan alle 10 astetta Celsiusta. Kun lumipeite on tuulen ansiosta joissain paikoissa ohutta, voi turvekerros paikallisesti routia hyvin tehokkaasti. Turpeessa oleva vesi jäätyy ja laajenee, ja jäätyvä vesi sitoo yhä enemmän vettä muodostaen jäälinssin. Tämä jäälinssi nostaa turvepintaa ylöspäin. Seuraavana kesänä kuiva rahkaturve muodostaa vahvan eristyskerroksen jäälinssin päälle, ja siten jää säilyy kesän yli. Jäälinssi kasvaa entisestään lumettoman talven aikana, jolloin routa tunkeutuu nopeasti turvekerroksiin. Tämä prosessi toistuu vuodesta toiseen, satojen vuosien ajan. Lopuksi jäälinssi kasvaa liian suureksi ja turvekerroksessa syntyy halkeamia, joiden kautta lämmin ilma ja sadevesi alkavat sulattaa jäälinssiä ja lopuksi palsa sortuu jättäen jälkeensä vain pienen suolammen. Samalla suolla voi olla sekä kasvavia että luhistuvia palsoja rinnakkain.
Miten lämpenevä ilmasto vaikuttaa palsoihin? Kysyn tätä jokavuotisen ekskursion aikana opiskelijoilta. Saadaksemme vastauksen tähän kysymykseen mittaamme samoja palsoja joka vuosi GPS-laitteella, jossa tarkkuus on noin yksi senttimetri. Mittakeppien avulla palsan päällä rakennetaan tiheä ruudukko, ja jokaisesta solmukohdasta mitataan tarkat X, Y ja Z -koordinaatit sekä roudan syvyys. Opiskelijat mittaavat tarmokkaasti mäkäräisistä tai räntäsateesta huolimatta. Välillä paistaa kuitenkin aurinko ja maastosta löytyy hilloja. Palsasta tehdään tutkimusmatkan jälkeen kolmiulotteinen malli, josta nähdään vuosittaiset muutokset.
Tulokset kertovat, että viiden viimeisen vuoden aikana palsat ovat välillä hieman pienentyneet, välillä hieman suurentuneet. Näyttää kuitenkin siltä, että ainakaan näin lyhyessä ajassa mitään suuria muutoksia ei ole tapahtunut. Näin ollen Kilpisjärven ja Peeran palsat ovat toistaiseksi turvassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ilmastonmuutoksella ei olisi vaikutuksia tällä alueella. On nimittäin näyttöä myös siitä, että palsojen esiintymisalueet ovat kutistumassa. Kilpisjärven keskilämpötila on -2.3 astetta ja arvelen, jos ennustettu kahden asteen lämpeneminen toteutuu, Suomen viimeisetkin palsasuot häviävät.
