Tutkija, FT Jussi Semi: Kodin kolme tilaa
Ennen kaikki oli paremmin. Työpaikoilla, kotona ja kapakoissa sai tupakoida. Kukaan ei kytännyt eikä motkottanut, ainakaan kovin pahasti. Nyt on kaikki toisin. Suomesta ollaan tekemässä täysin savutonta yhteiskuntaa vuoteen 2040 mennessä, mikä käytännössä tarkoittaa tupakoinnin vähentämistä 10 prosentin vuosivauhdilla. Suomi on ollut tupakkapolitiikan pioneeri maailmanlaajuisesti aina 1970-luvulta lähtien. Käytännössä tämä ei ole tarkoittanut yksinomaan valistuskampanjoita vaan myös systemaattista tilallista kontrollointia, joka on näkynyt julkisten ja puolijulkisten tilojen tupakointikieltoina. Säätely on edennyt myös osaksi yksityisiä tiloja, sillä viime aikoina eduskunta on alkanut suunnitella tiukennuksia tupakkalakiin, jonka myötä parveketupakointia pystyttäisiin rajoittamaan aikaisempaa paremmin.
Muutamien julkisuudessa esillä olleiden oikeustapausten myötä parveketupakoinnista on muodostunut näkyvä osa julkista keskustelua. Debatissa ei ole viitattu pelkästään tupakointiin sinällään vaan myös yksityisyyteen, yksityisen tilan rajoihin ja terveyskysymyksiin. Julkisesta puheesta huolimatta tupakansavu on neljänneksi merkittävin naapurihäiriöiden ja -ongelmien lähde kerrostaloissa; noin 12 prosenttia on kokenut vähintään kohtalaisia ongelmia tupakansavusta. Vaikka määrillisesti kyse ei ole suurista luvuista, yksitäisissä tapauksissa kiistoista voi tulla niin ongelmallisia, että ne etenevät lopulta oikeuteen asti.
Tämänkaltaiset tapaukset eivät yksinomaan nosta esille kysymystä siitä, saako parvekkeella tupakoida vai ei, vaan niiden kautta on mahdollista nähdä, millaisena paikkana kodin tila jäsentyy. Ensinnäkin koti muotoutuu teknisten ja materiaalisten tekijöiden välityksellä. Esimerkiksi ilmanvaihtojärjestelmät ja talon rakenteet nousevat kiistatilanteissa keskeiseen osaan. Fyysinen tila ja talojen materiaalisuus luo rajoja kodin ja ulkomaailman välille; tekniset ja rakenteelliset ratkaisut suodattavat valikoiden ”pahat” ainekset kodin piirin ulkopuolelle. Tosin useimmissa parveketupakointiongelmissa korostuu aineellisten elementtien paradoksaalinen luonne; silloin kun ne päästävät ei toivotun tupakansavun ja -hajun asuntoon, niihin kiinnitetään erityistä huomiota.
Toiseksi koti jäsentyy terveyden ja yksityisyyden tyyssijana. Parveketupakointikiistoissa tulee usein esille kysymys tupakoinnin ja erityisesti passiivisen tupakoinnin vaarallisuudesta. Viittausta ei tehdä pelkästään tupakansavuun tai -hajuun sinällään vaan myös tupakan terveysvaikutuksiin. Keskeisessä roolissa ovat kysymykset siitä, mikä on terveellistä ja mikä ei sekä missä kulkee yksityisen ja julkisen väliset rajat. Sen lisäksi oleellista on myös kodin aineellisten elementtien rooli tupakansavun hallinnassa ja sitä myöten puhtauden ylläpidossa. Terveyteen ja yksityisyyteen nojautuminen tuovat esille kysymykset vapauksista ja niiden laajuudesta. Voiko yksilö toimia omassa kodissaan niin, että se lopulta rajoittaa naapureiden yksityisen tilan käyttöä? Samalla voidaan myös kysyä tupakansavun terveysvaikutusten perään, jotka taas ovat sidoksissa tieteellisen mittaamisen ja subjektiivisen aistimisen väliseen ristiriitaan. Onko siis tupakansavu ainoastaan silloin vaarallista, kun se aiheuttaa selvästi osoitettuja terveysvaikutuksia?
Kolmanneksi koti jäsentyy subjektiivisten kokemusten paikkana. Objektiiviset mittaustulokset ja kodin aineelliset rajat eivät määritä kotia yksistään, sillä yhtälailla yksilöiden muistot, eletty elämä ja tässä hetkessä avautuvat aistimukset luovat kodin piirin. Parveketupakointikiistoissa vedotaankin usein omiin kokemuksiin tupakansavun haitallisuudesta, jota ei taas voida aukottomasti todentaa tieteellisin mittauksin. Se mikä yhdelle määrittyy hajuongelmana, ei välttämättä ole sitä toiselle. Tämänkaltaiset subjektiiviset, aistimuksiin nojautuvat tulkinnat johtavatkin usein ristiriitatilanteisiin, jossa solidaarisuuden ja yhteisen tahdo löytäminen on hankalaa.
Kokonaisuudessaan tupakansavuongelman, kuten myös muiden naapuruuskiistojen, ratkaisu rakentavan keskustelun ja sovittelun kautta voi olla ongelmallista. Tutkimusten mukaan suomalaisille asuinalueille tyypillistä on pinnallinen sosiaalisuus, johon kuuluu vahvasti yksityisyyden varjelu ja tuppautumisen välttely. Sen seurauksena ihmiset ottavat ongelmatilanteissa herkemmin yhteyttä viranomaiseen kuin puuttuvat toistensa tekemisiin.
Voi siis olla, että ennen kaikki oli tosiaankin paremmin. Vaikka tupakansavua ja - hajua oli kaikkialla, ongelmia pystyttiin käsittelemään kasvotusten. Yhteiskunnan yksilöllistyminen ja solidaarisuuden katoaminen on johtanut tilanteeseen, jossa ristiriitatilanteet ratkaistaan ylemmän tahon myötävaikutuksella. Kyttäys, elämään puuttuminen ja tuppautuminen on jätetty viranomaisten tehtäväksi.
