Historian opiskelijat suomalais-venäläisessä opiskelijakonferenssissa Petroskoissa 22.-24.4.2013

 Huhtikuisen maanantaiaamun pilvisestä säästä huolimatta viiden opiskelijan ja yhden professorin muodostama konferenssijoukko pääsi lähtemään aikataulussa Joensuusta kohti Petroskoita. Pikkubussin kyytiin hyppäsivät historian pääaineopiskelijat Timo Haapasalo, Noora Kytöharju, Miika Raudaskoski ja Leonid Yakovlev sekä venäjän kielen ja kulttuurin opiskelija Miia Eerikäinen. Kuljettajana matkalla Petroskoihin ja takaisin toimi professori Jukka Korpela. Matkan tarkoituksena oli osallistuminen Petroskoin yliopistossa järjestettävään historian konferenssiin, jossa jo useana vuonna aiemmin on ollut edustusta historia- ja maantieteiden laitokselta. Matka rajalle sujui kommelluksitta, eikä rajan ylitys Värtsilässä tuottanut matkalaisille suurempia vaikeuksia.  Ensimmäinen pysähdys oli heti rajan jälkeen Kolmas-nimisessä baarissa, josta matkalaiset ostivat evästä pitkälle matkalle halki Karjalan korpimaiden. Karamellit, pähkinät, sipsit, auringonkukansiemenet ja virvoitusjuomat tekivät kauppansa.

Venäjän puolella maisemat olivat alkumatkalla varsin tutunnäköisiä, mutta rakennusten ja paikoin myös teiden kunto muistuttivat siitä, että raja oli ylitetty. Aurinko paistoi ja lämmin kevätsää helli muutamia taukoja pitäneitä matkalaisia. Liikennettä ei pienemmillä teillä ja Laatokan rantamilla juurikaan ollut. Liikennekulttuurin fatalistisuus tuli silti matkalaisille tutuiksi, mutta onneksi lähemmän tuttavuuden tekeminen vastaantulleen rekka-auton kanssa jäi vain läheltä-piti-tilanteeksi. Pietari-Murmansk-tie ei kunnossaan suomalaisille teille juurikaan hävinnyt, joten matka sujui hyvin sutjakkaasti. Olimme Petroskoissa hyvissä ajoin ennen sovittua saapumisaikaa ja ennätimme tehdä jo pikaista tuttavuutta kaupunkiin. Nälkäiset ja janoiset matkalaiset ravitsi Kivats-niminen kuppila, jonka herkulliset hampurilaiset ja edulliset hinnat jäivät mieleen. Ruokailun jälkeen siirryimme Petroskoin yliopistoon, jonka sokkeloisten käytävien takaa löytyi lopulta kuuma ja pieni kokoushuone, jossa tapasimme majoittajiamme sekä konferenssista vetovastuussa olleen Irina Chernyakovan. Meidät toivotettiin kahvin ja keksien kera lämpimästi tervetulleeksi Petroskoihin. Konferenssipäivän ohjelma paljastui ja meille vakuuteltiin moneen kertaan, että tiistaina on oltava ajoissa paikalla eikä ohjelmaa saa missään nimessä hävittää. Tervetulotoivotusten jäimme tulevien isäntäperheidemme huomaan.

 

Kuka lähti pidemmällekin matkalle kaupungin syrjäiselle laidalle isäntäperheen luo Ladan takapenkille ahtautuen, kuka käveli vartissa kilometrin päässä yliopistolta sijaitsevaan majoitukseen. Täytyy sanoa että isäntämme, opiston historianopiskelijat, olivat innostuneita tulostamme ja yrittivät palauttaa mieliin melko hyvää, mutta käytön vähyyden takia unohtuneen englannin. Eräskin opiskeli suomen ja englannin aikeita, mutta molempien osapuolten sopimuksesta päädyttiin sujuvaan venäjään.

Osa isäntäperheistä päätyi sellaisiksi sattuman kautta, kun sattui samaan aikaan samalle käytävälle Chernyakovan kanssa. Vieraiden tulosta oltiin kuitenkin iloisia ja vieraanvaraisia, vaikka itse kullakin oli omia opintojaan suoritettavana. Kotiruokapäivällinen oli maittava ja keskustelu oli vilkasta ja koski Suomen ja Venäjän arkea koskevia eroavaisuuksia. Suomesta osattiin heti nostaa esille talvisesongin turistirysät, kuten Lappi ja Korvatunturi, shoppailureissut Joensuuhun sekä Suomen puhtaus. Tasapuolisuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että Petroskoi avautui meille todella siistinä ja puhdistettuna kaupunkina. Lumet ehtivät jo kokonaisuudessaan sulaa ja sen alta joka kevät paljastuvat hiekka, lika ja roskat oli siivottu pois. Lähtiessään matkalle meitä varoitettiin että isäntäperheen ruokailussa ei sovi syödä lautasta tyhjäksi, sillä silloin uutta annosta ladottaisiin lautaselle. Tämä ja monet muutkin stereotypiat eivät toteutuneet. Karhuja ei kävellyt vastaan kaduilla, miliisi-poliisit ja taskuvarkaat eivät tapelleet keskenään yrittäen päästä lompakkotaskullesi, eikä ruoka ollut huonoa.

Saatuaan syötyä ja levättyä kukin opiskelijarypäs lähti isäntiensä johdolla kaupungille katselemaan nähtävyyksiä, katsastamaan Otto Wille Kuusisen patsasta, sekä kauppahalliin emaliämpäriostoksille. Vaikka Petroskoi on noin 300 000 asukkaan maakuntakeskus ja se on levinnyt yli 15 kilometrin pituudelle Laatokan rannalle, pystyi illan aikana kiertämään keskustan ykköspaikat jalan. Silmiin osui heti hyvin säilynyt pittoreski puutalokanta, jollainen olisi Joensuussa jo kokenut hävityksen 70-luvun betonilaatikkokehityksen tieltä. Entisöintyinä parikerroksiset koristeelliset puutalot palvelivat hyvin tarkoituksensa. Toki kaupunkikuvasta pystyi näkemään historian vaikutukset rakennuskantaan ja -tyyliin. Teatterit ja liikenneasemat edustivat neuvostoklassismia, asuinkorttelit olivat Hrustshovin tehorakentamisen peruja, hotellit Suomestakin tuttua uusfunkkista. Jokainen sai illan päätteeksi haluamaansa ruokaa, sillä kaupungista löytyi niin suhsiravintolaa kuin venäläisiä kansallisherkkuja tarjoavaa kohtuuhintaista paikkaa.

 

Konferenssipäivän aamuna tiistaina yliopiston sokkeloiset käytävät asettivat meille ensimmäisen haasteen, kun suunnistimme kohti avajaistilaisuutta. Selvisimme haasteesta kuitenkin kunnialla ja saavuimme paikalle hyvissä ajoin. Kukaan ei ollut unohtanut tai hukannut ohjelmaa, joten virittäytyminen päivän haasteisiin saattoi alkaa. Kun avajaispuheet oli pidetty, siirryimme seminaarihuoneeseen valmistautumaan päivän urakkaan.

Olimme edellisenä iltana ehtineet tutustua ohjelmaan sen verran, että tiesimme tulossa olevan pitkän päivän. Esityksiä oli yhteensä 16, kukin kestoltaan noin 15 minuuttia. Päivä sisälsi yhden puolen tunnin ruokatauon, jolloin saattoi piipahtaa yliopiston kahvilassa tai sitten mielensä mukaan kaupungilla haukkaamassa jotain pientä. Ensin ajatus esitysten määrästä tuntui ylivoimaiselta, mutta esitysten päästyä vauhtiin, ne soljuivat omaa tahtiaan eteenpäin. Noin kolmen esityksen välein pidettiin tauko, jolloin sai esittää kysymyksiä edellisistä esitelmistä. Kuunteleminen oli ajoittain haastavaa, sillä vain osa meistä ymmärsi venäjää. Venäläiset opiskelijat olivat tehneet kuitenkin englanninkieliset Powerpoint -esitykset, joten myös kieltä ymmärtämättömänä saattoi joten kuten pysyä vauhdissa mukana. Osa meistä piti esitelmänsä englanniksi, osa venäjäksi. Selvisimme urakasta kunnialla ja taas yhtä kokemusta rikkaampana.

Pääsimme myös mukaan arvostelemaan esityksiä. Jokaiselle osanottajalle jaettiin paperi, jossa arvioitiin numeroin (1-5) esitysten eri osa-alueita. Lopuksi pisteet laskettiin yhteen ja päivän kolme parasta julkistettiin. Voiton vei Miika esitelmällään kaivospolitiikasta ja Otamäen kaivoksen perustamisesta, toiseksi sijoittui Timo, joka puhui venäläisistä Suomen kiinteistömarkkinoilla ja kolmanneksi Sergei Kutakov Tverin yliopistosta.

Vaikka päivä oli loppusaltaan suhteellisen uuvuttava, itse kullakin oli päivän päätteeksi havaittavissa pientä hymyn karetta kasvoilla. Pitkän ja antoisan päivän päätteeksi totesimme porukalla, että nyt konferenssi on osaltamme ohi. Hyvin meni, mutta antaa mennä vaan. Otettuamme yhteiskuvan yliopiston edessä, olivat suunnitelmat varsin selvät - nyt johonkin hyvään ravintolaan syömään ja virkistäytymään. Taktiikkapalaverit saatiin nopeasti päätökseen, ja varsin nopeasti löysimmekin itsemme kävelemästä hostiemme perässä yliopistolta kohti syrjäisempiä katuja, nälän ja janon vauhdittaessa askeltemme kulkua. Lopulta saavuimme syrjäisen oloisen ravintolan alakertaan, siirryimme hissillä ylös, ja edessämme avautui siisti ja tyylikäs ravintola kaikkine herkkuineen.

Ruokalistat olivat houkuttelevat, eikä aikaakaan kun saimme tilaukset vetämään. Ennakkoluulottomina ja kokeneina ulkomaanmatkailijoina tilasimme paikallisia herkkuja, kuten erilaisia pizzoja - rohkeimpien tilatessa borssia. Ruokia odotellessa olikin aikaa purkaa tuntoja päivään ja koko siihenastiseen matkaan liittyen. Ennen reissua pohditut jännityksen aiheet oltiin selätetty kunnialla, matka oli sujunut täysin ongelmitta ja pitkä konferenssipäiväkin oli saatettu päätökseen. Ravintolaillan kruunasivat maittavat ateriat hyvin edullisine hintoineen. Kenties yksi suurimpia kysymyksiä pöydän ääressä oli se, miksei meiltä saa näin hyvää ruokaa tällaiseen hintaan. Venäläinen ruokatarjonta ei ollut matkan aikana pettänyt kertaakaan, eikä tämänkään ravintolan tarjonta tehnyt poikkeusta asiaan.

Kun erinäisten vaiheiden kautta kaikki ryhmäläisemme olivat saaneet lopulta syödäkseen ja juodakseen, oli jatkosuunnitelmien aika. Ystävälliset hostimme tarjosivat erilaisia vaihtoehtoja illan viettämiseen, paikallisesta disko-infernosta kotijatkoihin. Päädyimme suuntaamaan kukin omien hostiemme tykö viettämään loppuiltaa omalla pienellä porukalla. Tämä ilta oli ehkä se kaikkein odotetuin, kun pitkä työpäivä oli takana ja edessä oli mahdollisuus rentoutumiselle ja virkistäytymiselle. Seuraavan päivän lähtö tuntui jossain vaiheessa iltaa hyvinkin kaukaiselta ajatukselta ja mieleen hiipi kysymys siitä, miksei tänne voisi jäädä vielä vähäksi aikaa oleilemaan ja tutustumaan Petroskoihin sekä venäläiseen elämänmenoon paremminkin. Loppuillan kruunasi slaavilainen vieraanvaraisuus; saimme nauttiaksemme erilaisista syötävistä ja juotavista, sekä ennen kaikkea mukavasta yhdessä olemisesta. Kielimuurin viimeistenkin rippeiden murtuessa illan mittaan oli helppo todeta itselleen päivän päätteeksi, että kyllä matkailu avartaa, monessa suhteessa. Toisaalta illan tullessa loppuaan kohden, mieleen hiipi myös kysymys siitä, että moneltako seuraavan aamun herätys koittaakaan?

Aamu, jolloin oli aika lähteä takaisin Joensuuhun, tulikin sitten melkein liian nopeasti. Ennen kuin lähdimme, pysähdyimme vielä keskustassa olevassa uudessa Sigma-supermarketissa, josta ostimme roppakaupalla matkaevästä ja tuliaisia. Paluumatkalla mentiin eri reittiä kuin tullessa ja vierailimme Aleksanteri Syväriläisen luostarissa, jossa satuimme myös näkemään hieman meneillään olevaa jumalanpalvelusta.

 

Luostarikäynnin jälkeen poikkesimme Aunuksessa ostamassa vielä vähän lisää ruokaa. Ajoimme Laatokan rantaa kulkevaa mutkittelevaa tietä pitkin kohti Sortavalaa ja katselimme samalla maisemia. Pitkärannassa pysähdyimme tien varressa olleeseen kuppilaan piristävälle kahvitauolle. Loppumatkan kiinnostavin kohta oli pikainen kierros Sortavalan keskustassa. Sortavalan jälkeen tulimme nopeasti rajalle, jossa rajanylitys sujui ilman suuria ongelmia, vaikkakin hitaammin kuin menomatkalla. Matkan lopulla tunnelmat olivat tyytyväiset ja Petroskoin konferenssimatka oli kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja mukava tutustumisretki itänaapuriin ja se toi paljon uusia kokemuksia osallistujille.