Akatemiatutkija Irmeli Mustalahti: Vuorovaikutteisuuden kultahippuja etsimässä
Marraskuussa 2014, Suomen Akatemia myönsi minulle Akatemia-palkinnon yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Lisää palkinnosta tässä linkissä. Palkinto on todella kaunis Miia Liesegangin suupuhallettu lasiteos nimeltä ”Hetki”. Teoksen sisällä on Lapin kultaa Lemmenjoelta. Suunnittelija kuvaa teostaan näin:
"On hetkiä, jolloin elämän syvin, piilossa oleva totuus, raottaa verhoaan. Heti ei paljastu sen syvin olemus. Kuten tieteellisessä tutkimuksessakin totuus piiloutuu ensin. Arvokas tiedon jyvä verhoutuu osaksi suurempaa kokonaisuutta. Tarkasti tutkien paljastuu uutta. Tieteellisesti tutkittu tieto, kuten kultahippukin, on arvokas. Kumpikin vaatii löytääkseen tarkkuutta, sinnikkyyttä ja uskoa.”
Näitä kultahippuja olen jo jokusen vuoden metsästänyt. Sitä totuutta joka raottaa verhoaan. Ja piiloutuu taas. Juuri silloin kun luulee ymmärtävänsä ja tietävänsä jotain huomaakin, että tietää vain hitusen ja ei ymmärrä sitäkään. Ja juuri tuo ”tutkien paljastuu uutta” tekee tutkijan työstä niin mielenkiintoista. Tästä linkistä löydätte esittelyvideoni, joka kertoo hieman lisää työstäni.
Tutkimushankkeideni tavoitteena on ollut kartoittaa vuorovaikutteisen metsähallinnon ja kansalaisten osallistamisen ja osallistumisen mahdollisuuksia, haasteita ja vaikutuksia. Tutkimani hankkeet ovat liittyneet erilaisiin osallistavan metsätalouden hankkeisiin hallinnon ja luonnonvarapolitiikan eri tasoilla. Tutkimustyöni keskiössä ovat siis luonnonvarojen vuorovaikutteinen hallinto ja päätöksenteko. Voidaanko kansalainen asettaa keskiöön ja toteuttaa hallintoa vuorovaikutteisesti luonnonvarojen käytöstä ja hallinnasta päätettäessä? Millaista osallistumisen ja osallistamisen tulisi olla ja miten se vaikuttaa luonnonvarojen hallintoon ja päätöksentekoon paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla?
Vuorovaikutteisen hallinnon ja päätöksenteon tavoitteena on tukea kansalaisia osallistumaan ja vuorovaikuttamaan luonnonvarojen käyttöön ja hallintaan liittyvään keskusteluun ja päätöksentekoon. Kansainvälisesti vuorovaikutteisuuden korostamisen taustalla on laajempi hallinnonmuutos: Keskusjohtoinen ja hankesyklinen (usein myös kehitysmaissa donori-vetoinen) julkis- ja hankehallinto sekä erilaiset interventiot ovat osoittautuneet kestämättömiksi, kalliiksi ja epätasa-arvoisiksi tavoiksi hallinnoida ja suojella luonnonvaroja: Professionaalisuutta korostavasta päätöksenteosta pyritään uudistumaan ja siirtymään yhteisölliseen yhteistyöhön.
Minua tutkijana – mutta myös kansalaisena – kiinnostaa juuri kyseinen muutos ja se, miten tämä muutos tapahtuu, näkyy ja vaikuttaa luonnonvarahallinnon eritasoilla. Osallistuminen ja osallistaminen ovat kiinnostaneet minua niin tutkijana kuin harrastusteni kautta. Lapsena olin mukana 4H-kerhossa ja nuorena liityin Greenpeace-järjestöön. Vuonna 1993 menin ensimmäiselle työleirille Tansaniaan. Ehkä viimeinen ”niitti” oli kun tapasin kehitysmaatutkimuksen professorin Juhani Koposen vuonna 1998 Tansaniassa. Idealistinen nuori opiskelija ei aluksi oikein ymmärtänyt kriittistä historioitsijaa. Mutta keskustelujen jatkuessa ja avautuessa, minulle aukesi uudenlainen, aikaisempaa kriittisempi, mutta samalla avoimempi tapa ajatella. Yhteistyö Koposen kanssa jatkui ja johti lopulta, monen mutkan jälkeen, väitöskirjaan. Väitöstilaisuudessani, Kööpenhaminan yliopistossa, eräs vastaväittäjistä ihmetteli miksi olin kerännyt niin laajan aineiston ja tehnyt kenttätyötä eri puolilla maapalloa (Tansaniassa, Mosambikissa, Laosissa ja Vietnamissa). Vastasin siihen, että minun pitää vielä kerätä lisää aineistoa ja palata kenttätyöalueille, jos todella haluaisin ymmärtää osallistamista ja sen vaikutuksia. ”Going back” -menetelmäni on yhä käynnissä, ja monta kysymystä on vielä kysymättä ja muutosprosessia ymmärtämättä. Eli niitä taiteilijan kuvaamia ”tiedon kultahippuja” etsin. Olen samaa mieltä taiteilija Liesegangin kanssa siitä, että se vaatii tarkkuutta, sinnikkyyttä ja uskoa.
Sain Akatemia-palkinnon yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Mutta miten tutkimukseni tuloksia voi soveltaa käytäntöön ja mihin työni suurimmat hyödyt kohdistuvat? Tätä kysyi myös Laosissa eräs haastateltava. Vastaukseni hänelle oli, että ei käytännössä suoraan ehkä mihinkään, mutta yhteiskunnallisen keskustelun, opetuksen ja julkaisujen kautta työ vaikuttaa oppimisprosessiin, joka toivottavasti tukee vuorovaikutteisen luonnonvarojen hallinnon, käytön ja suojelun suunnittelua ja toteutusta pitkällä aikavälillä. Lisäksi, yritän epätoivoisesti löytää rahoitusta lahjakkaille opiskelijoille ja väitöskirjan tekijöille. Uskon, että heidän kauttaan vuorovaikutteista luonnonvarahallintoa saadaan kehitettyä ja jalkauttelua eri puolilla maailmaa.
