YTM Jani Lukkarinen Via Chicago                         

”Lots of people want to ride with you in the limo, but what you want is someone who will take the bus with you when the limo breaks down.” Oprah Winfrey

 Konferenssimatkailu ja –turismi on yksi akateemisen uran rakentamisen keskeisistä käytännöistä. Ääneen lausuttuna se on keino sekä verkostojen rakentamiselle ja ylläpitämiselle että lukijoiden hankkimiselle omille tutkimuksille ja tuloksille. Samalla se on rituaali, jolla pidetään yllä akateemisia hierarkioita ja artikuloidaan tieteenalan sisäisiä ristiriitoja.

 Energiamaantieteen väitöskirjantekijänä pääsin huhtikuussa ensimmäistä kertaa osallistumaan megaluokan konferenssiin, kun matkasin Chicagossa järjestettyyn Amerikan maantieteilijöiden yhdistyksen (AAG) vuosikonferenssiin. Blogikirjauksessa esittelen pieniä huomioita metropoli- ja konferenssitilojen paljaudesta ja kerrostuneisuudesta.

Konferenssin pääasiallinen pitopaikka, Hyatt Regency, joen yli kuvattuna. (Kuva: Jani Lukkarinen)

 

Hyatt Regency. Kun tapahtumaan saapuu lähes 8000 osallistujaa ja päällekkäisiä ohjelmanumeroita on sata, asettaa se järjestäjä organisaatiolle ja pitopaikalle vaatimuksia, joihin vain harvat kaupungit pystyvät vastaamaan. Käytännössä tämä tarkoitti Chicagossa kolmen hotellin konferenssitilojen ja yhden yliopistorakennuksen omistamista konferenssikäyttöön viikon ajaksi. Maanalaisten käytävien, kokolattiamattojen ja toisiaan muistuttavien salien tila tarjoaa puitteet anonymiteetille, jossa on mahdollista kuvitella tiedon tuotannon ja kohtaamisten tasa-arvoisuutta.

Windy City. Kaupunkina Chicago on maantieteelliselle konferenssille täydellinen näyttämö. Maine suurten järvien tuulisena metropolina ei ole tippaakaan liioiteltu, sillä pilvenpiirtäjien välissä purevan vastatuulen lisäksi pääsimme kokemaan muun muassa talven viimeiset lumisateet. Siinä missä 60-luvun kiviset pilvenpiirtäjät ja finanssikapitalismin uudemmat lasiset tornitalot rakentavat kaupungin siluettia, kohtaa kaduilla kuitenkin jatkuvasti asunnottomia kerjäämässä kolikoita. Myös viiden minuutin lähijunamatka liikekeskustasta paljastaa ”ruskean vyöhykkeen” hylätyt teollisuushallit ja 2008 alkaneen talouskriisin näkyvät jäljet. Kontrastit ovat valtavia ja niiden kautta maantiede elää.

Wilco-tornit” Chicago-joen varressa. (Kuva: Jani Lukkarinen)

Yankee Hotel Foxtrot. Kontrastit ovat kuitenkin usein toissijaisia, koska niin Chicago kuin akateeminen työkin ovat jo aikaa sitten paennut kokemuksia ja siirtynyt merkitysten tuotannon alueelle. Chicagon populaarit mielikuvat rakentuvat 1900-luvun alun gangstereista ja bluesista, paksupohjaisista pitsoista, pilvenpiirtäjistä ja Oprahista. Mielikuvat– kuten yllä olevat hotellirakennukset Wilcon vuoden 2002 levyn kansikuvasta – puhdistavat paikan moraalisista harkinnoista tai elettyyn tilaan liittyvistä kompleksisuuksista sekä luovat tervettä innostusta ja odotuksia. Vaikkapa pelkästään musiikin, tieteen tai TV-sarjojen kautta koettuna tila on huomattavasti helpommin paketoitavissa, siirrettävissä ja sisäistettävissä.

 

“Recognizing nature in the city, where our language itself has taught us to believe nature no longer exists, challenges our ability to see the world clearly–but to miss the city’s relation to nature and the country is in fact to miss much of what the city is.” William Cronon (1991: 19)

Nature’s Metropolis. Ympäristöhistorioitsija William Cronon on avannut kirjassaan Nature’s Metropolis Chicagon syntyhistoriaa luonnon abstraktioiden ja välitysten näkökulmasta. Rautateiden muodostamat kuljetusreitit, maa- ja metsätaloustuotteille kehitetyt standardit ja eri resurssien ympärille perustetut johdannaismarkkinat ovat innovaatioita, joiden kehitys ja leviäminen ovat kulkeneet käsikädessä metropolin kasvun kautta. Kaupunki ei ole ollut pelkästään luonnon ja talouden välinen solmukohta, vaan luonnon tuotteistamisen ja talouden muotojen kehittämisen tila, joka on vakiinnuttanut asemansa 1800-luvun mittaan. Juuri tuolle preerian perustalle ovat myös nykyiset pilvenpiirtäjät rakennettu.

Grönlannin sulavia jäätiköitä lentokoneesta kuvattuna. (Kuva: Johanna Hohenthal)

 

Akateeminen kapitalismi. Nämä ovat pohdintoja, joiden perustana toimivat toisten valmistelemat rahoitukset ja tutkijan asema yhteiskunnassa. Osallistuminen koneistoon peittää taakseen kuitenkin paljon sellaista, jonka pitäisi olla esillä kaikessa akateemisessa toiminnassa. Pelkästään omat lentomatkani tuottivat 1,2 tonnia hiilidioksidipäästöjä*, joka vastaa keskimääräisen kirgisialaisen vuosipäästöjä. Konferenssin mittakaavassa matkustamisen päästöt lienevät 4 tuhannen tonnin luokassa, joka on merkitsee hyvin konreettista suhdetta ympäristöön. Etääntymisen banaaliutta kuvaa ehkä parhaiten se, että lukuisissa esitelmissä puolustettiin lentoliikenteen, energiankulutuksen ja yksityisautoilun kaltaisia käytäntöjä, jotka pitävät yllä olemassa olevaa rakennetta.

Niin metropoleilla kuin konferenssimatkoillakin on tärkeä asema tiedon tuotannon globaaleissa verkostoissa, eikä niiden mahdollistamille kohtaamisille, esiintymistilaisuuksille ja kokemuksille ole nykymuotoisessa järjestelmässä korvaajaa. Kuitenkin molemmat tilalliset muodot ovat tulostaa pitkällisistä tarinoista, joiden avulla ne ovat saavuttaneet kaikessa banaaliudessaan luonnollisen aseman.

 

* SAS:n sivuston mukaan henkilökohtaisen hiilijalanjäljen kuittaaminen ja siitä seuraava puhdas oma tunto maksaisivat yhteensä 13,86 euroa.