Eliisa Lotsari: Flooding in Finland

During last few years, it has been reported great floods in Finland and elsewhere in the world. For example in 2012 autumn, heavy and prolonged rains caused flooding in Finland, and in 2013 there were widespread floods in Europe due to the rainy spring. In addition to the prolonged rain periods, flooding can be caused in Finland also by spring snow melt, frazil ice and ice dams, but also they may relate to exceptionally high sea water levels. Presently, Finland can be divided broadly into three main watershed areas. The coastal watersheds are rather small, and they experience rain and snow melt induced flooding. The wide lake area watersheds experience more long lasting floods and Northern rivers experience mainly spring floods due to the snow melt.

 

According to the Intergovernmental Panel on Climate Change (IPCC) the climate change may also effect on the hydrological cycle, and thus also on flooding. The climatic change has been forecast to be greater in Northern latitudes than the global average. Especially the extreme events have been forecast to intensify.

 

Lately, there has been increasing amounts of studies related to the climate change and its effects on flooding on global, regional and national scale. In my PhD entitled “Fluvial processes and their future magnitudes: combined field observation and simulation approaches”, it was shown that due to the climatic warming, the discharges may change greatly in Finland. However, the many hydrological scenarios had great temporal and spatial differences between river reaches. Particularly great seasonal changes are to be expected, since discharges may increase in autumns and winters. Also the importance of the spring flooding as the channel modifying event is expected to diminish from the present.

 

The great discharge events, for example the once having a 100 year recurrence interval, are forecast to diminish on average by the end of the 21^st century. Particularly diminishing flood events are expected in Northern Finland. On the other hand, the great discharges are expected to increase in the lake area and their outlet rivers. One of these areas is Kokemäenjoki River at Pori city area, which is already presently one of the greatest flood risk areas in Finland. However, on average, the spring discharge peaks are forecast to diminish. Important is that the autumn and winter discharges may increase in Northern Finland, in the coastal area, and in the lake area. In addition, the spring snow-melt discharge peak is forecast to occur two-three weeks earlier in the end of the 21^st century than presently. Even though the flood inundation extent can be forecast to have same direction in the change as the discharges, the change in flooding extent is not linear to the discharge changes due to the local, particularly topographical, effects. In addition, the sea level and its changes may locally have greater effect on flood inundation than the changes in discharges.

 

According to the EU’s Floods Directive (2007/60/EC), also the climate change impacts are to be taken into account in flood risk assessments. The 21 greatest flood risk areas have been defined for Finland already in the end of 2011 by The Ministry of Agriculture and Forestry. The city of Pori has been defined as the greatest flood hazard and risk site, since there is a great amount of population living in the flood risk area. The flood hazard and risk maps will be created from these areas by the end of 2013 and the flood risk management plans are to be made by the end of 2015. However, despite the already great amount of studies related to flooding, further research on these issues is still needed on global, regional and local scale along with continuously enhancing future hydrological and flood simulation approaches.

 

References:

Lotsari, E. 2012. Fluvial processes and their future magnitudes: combined field observation and simulation approaches. Doctoral thesis (article-based). Department of Geography and Geology; Geography Division. Annales Universitatis Turkuensis A II 270.

 

Ministry of the Environment. http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=1712&lan=fi

Veijalainen, N., Lotsari, E., Alho, P., Vehviläinen, B. and Käyhkö, J. 2010: National scale assessment of climate change impacts on flooding in Finland. Journal of Hydrology 391: 333–350.

Historian opiskelijat suomalais-venäläisessä opiskelijakonferenssissa Petroskoissa 22.-24.4.2013

 Huhtikuisen maanantaiaamun pilvisestä säästä huolimatta viiden opiskelijan ja yhden professorin muodostama konferenssijoukko pääsi lähtemään aikataulussa Joensuusta kohti Petroskoita. Pikkubussin kyytiin hyppäsivät historian pääaineopiskelijat Timo Haapasalo, Noora Kytöharju, Miika Raudaskoski ja Leonid Yakovlev sekä venäjän kielen ja kulttuurin opiskelija Miia Eerikäinen. Kuljettajana matkalla Petroskoihin ja takaisin toimi professori Jukka Korpela. Matkan tarkoituksena oli osallistuminen Petroskoin yliopistossa järjestettävään historian konferenssiin, jossa jo useana vuonna aiemmin on ollut edustusta historia- ja maantieteiden laitokselta. Matka rajalle sujui kommelluksitta, eikä rajan ylitys Värtsilässä tuottanut matkalaisille suurempia vaikeuksia.  Ensimmäinen pysähdys oli heti rajan jälkeen Kolmas-nimisessä baarissa, josta matkalaiset ostivat evästä pitkälle matkalle halki Karjalan korpimaiden. Karamellit, pähkinät, sipsit, auringonkukansiemenet ja virvoitusjuomat tekivät kauppansa.

Venäjän puolella maisemat olivat alkumatkalla varsin tutunnäköisiä, mutta rakennusten ja paikoin myös teiden kunto muistuttivat siitä, että raja oli ylitetty. Aurinko paistoi ja lämmin kevätsää helli muutamia taukoja pitäneitä matkalaisia. Liikennettä ei pienemmillä teillä ja Laatokan rantamilla juurikaan ollut. Liikennekulttuurin fatalistisuus tuli silti matkalaisille tutuiksi, mutta onneksi lähemmän tuttavuuden tekeminen vastaantulleen rekka-auton kanssa jäi vain läheltä-piti-tilanteeksi. Pietari-Murmansk-tie ei kunnossaan suomalaisille teille juurikaan hävinnyt, joten matka sujui hyvin sutjakkaasti. Olimme Petroskoissa hyvissä ajoin ennen sovittua saapumisaikaa ja ennätimme tehdä jo pikaista tuttavuutta kaupunkiin. Nälkäiset ja janoiset matkalaiset ravitsi Kivats-niminen kuppila, jonka herkulliset hampurilaiset ja edulliset hinnat jäivät mieleen. Ruokailun jälkeen siirryimme Petroskoin yliopistoon, jonka sokkeloisten käytävien takaa löytyi lopulta kuuma ja pieni kokoushuone, jossa tapasimme majoittajiamme sekä konferenssista vetovastuussa olleen Irina Chernyakovan. Meidät toivotettiin kahvin ja keksien kera lämpimästi tervetulleeksi Petroskoihin. Konferenssipäivän ohjelma paljastui ja meille vakuuteltiin moneen kertaan, että tiistaina on oltava ajoissa paikalla eikä ohjelmaa saa missään nimessä hävittää. Tervetulotoivotusten jäimme tulevien isäntäperheidemme huomaan.

 

Kuka lähti pidemmällekin matkalle kaupungin syrjäiselle laidalle isäntäperheen luo Ladan takapenkille ahtautuen, kuka käveli vartissa kilometrin päässä yliopistolta sijaitsevaan majoitukseen. Täytyy sanoa että isäntämme, opiston historianopiskelijat, olivat innostuneita tulostamme ja yrittivät palauttaa mieliin melko hyvää, mutta käytön vähyyden takia unohtuneen englannin. Eräskin opiskeli suomen ja englannin aikeita, mutta molempien osapuolten sopimuksesta päädyttiin sujuvaan venäjään.

Osa isäntäperheistä päätyi sellaisiksi sattuman kautta, kun sattui samaan aikaan samalle käytävälle Chernyakovan kanssa. Vieraiden tulosta oltiin kuitenkin iloisia ja vieraanvaraisia, vaikka itse kullakin oli omia opintojaan suoritettavana. Kotiruokapäivällinen oli maittava ja keskustelu oli vilkasta ja koski Suomen ja Venäjän arkea koskevia eroavaisuuksia. Suomesta osattiin heti nostaa esille talvisesongin turistirysät, kuten Lappi ja Korvatunturi, shoppailureissut Joensuuhun sekä Suomen puhtaus. Tasapuolisuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että Petroskoi avautui meille todella siistinä ja puhdistettuna kaupunkina. Lumet ehtivät jo kokonaisuudessaan sulaa ja sen alta joka kevät paljastuvat hiekka, lika ja roskat oli siivottu pois. Lähtiessään matkalle meitä varoitettiin että isäntäperheen ruokailussa ei sovi syödä lautasta tyhjäksi, sillä silloin uutta annosta ladottaisiin lautaselle. Tämä ja monet muutkin stereotypiat eivät toteutuneet. Karhuja ei kävellyt vastaan kaduilla, miliisi-poliisit ja taskuvarkaat eivät tapelleet keskenään yrittäen päästä lompakkotaskullesi, eikä ruoka ollut huonoa.

Saatuaan syötyä ja levättyä kukin opiskelijarypäs lähti isäntiensä johdolla kaupungille katselemaan nähtävyyksiä, katsastamaan Otto Wille Kuusisen patsasta, sekä kauppahalliin emaliämpäriostoksille. Vaikka Petroskoi on noin 300 000 asukkaan maakuntakeskus ja se on levinnyt yli 15 kilometrin pituudelle Laatokan rannalle, pystyi illan aikana kiertämään keskustan ykköspaikat jalan. Silmiin osui heti hyvin säilynyt pittoreski puutalokanta, jollainen olisi Joensuussa jo kokenut hävityksen 70-luvun betonilaatikkokehityksen tieltä. Entisöintyinä parikerroksiset koristeelliset puutalot palvelivat hyvin tarkoituksensa. Toki kaupunkikuvasta pystyi näkemään historian vaikutukset rakennuskantaan ja -tyyliin. Teatterit ja liikenneasemat edustivat neuvostoklassismia, asuinkorttelit olivat Hrustshovin tehorakentamisen peruja, hotellit Suomestakin tuttua uusfunkkista. Jokainen sai illan päätteeksi haluamaansa ruokaa, sillä kaupungista löytyi niin suhsiravintolaa kuin venäläisiä kansallisherkkuja tarjoavaa kohtuuhintaista paikkaa.

 

Konferenssipäivän aamuna tiistaina yliopiston sokkeloiset käytävät asettivat meille ensimmäisen haasteen, kun suunnistimme kohti avajaistilaisuutta. Selvisimme haasteesta kuitenkin kunnialla ja saavuimme paikalle hyvissä ajoin. Kukaan ei ollut unohtanut tai hukannut ohjelmaa, joten virittäytyminen päivän haasteisiin saattoi alkaa. Kun avajaispuheet oli pidetty, siirryimme seminaarihuoneeseen valmistautumaan päivän urakkaan.

Olimme edellisenä iltana ehtineet tutustua ohjelmaan sen verran, että tiesimme tulossa olevan pitkän päivän. Esityksiä oli yhteensä 16, kukin kestoltaan noin 15 minuuttia. Päivä sisälsi yhden puolen tunnin ruokatauon, jolloin saattoi piipahtaa yliopiston kahvilassa tai sitten mielensä mukaan kaupungilla haukkaamassa jotain pientä. Ensin ajatus esitysten määrästä tuntui ylivoimaiselta, mutta esitysten päästyä vauhtiin, ne soljuivat omaa tahtiaan eteenpäin. Noin kolmen esityksen välein pidettiin tauko, jolloin sai esittää kysymyksiä edellisistä esitelmistä. Kuunteleminen oli ajoittain haastavaa, sillä vain osa meistä ymmärsi venäjää. Venäläiset opiskelijat olivat tehneet kuitenkin englanninkieliset Powerpoint -esitykset, joten myös kieltä ymmärtämättömänä saattoi joten kuten pysyä vauhdissa mukana. Osa meistä piti esitelmänsä englanniksi, osa venäjäksi. Selvisimme urakasta kunnialla ja taas yhtä kokemusta rikkaampana.

Pääsimme myös mukaan arvostelemaan esityksiä. Jokaiselle osanottajalle jaettiin paperi, jossa arvioitiin numeroin (1-5) esitysten eri osa-alueita. Lopuksi pisteet laskettiin yhteen ja päivän kolme parasta julkistettiin. Voiton vei Miika esitelmällään kaivospolitiikasta ja Otamäen kaivoksen perustamisesta, toiseksi sijoittui Timo, joka puhui venäläisistä Suomen kiinteistömarkkinoilla ja kolmanneksi Sergei Kutakov Tverin yliopistosta.

Vaikka päivä oli loppusaltaan suhteellisen uuvuttava, itse kullakin oli päivän päätteeksi havaittavissa pientä hymyn karetta kasvoilla. Pitkän ja antoisan päivän päätteeksi totesimme porukalla, että nyt konferenssi on osaltamme ohi. Hyvin meni, mutta antaa mennä vaan. Otettuamme yhteiskuvan yliopiston edessä, olivat suunnitelmat varsin selvät - nyt johonkin hyvään ravintolaan syömään ja virkistäytymään. Taktiikkapalaverit saatiin nopeasti päätökseen, ja varsin nopeasti löysimmekin itsemme kävelemästä hostiemme perässä yliopistolta kohti syrjäisempiä katuja, nälän ja janon vauhdittaessa askeltemme kulkua. Lopulta saavuimme syrjäisen oloisen ravintolan alakertaan, siirryimme hissillä ylös, ja edessämme avautui siisti ja tyylikäs ravintola kaikkine herkkuineen.

Ruokalistat olivat houkuttelevat, eikä aikaakaan kun saimme tilaukset vetämään. Ennakkoluulottomina ja kokeneina ulkomaanmatkailijoina tilasimme paikallisia herkkuja, kuten erilaisia pizzoja - rohkeimpien tilatessa borssia. Ruokia odotellessa olikin aikaa purkaa tuntoja päivään ja koko siihenastiseen matkaan liittyen. Ennen reissua pohditut jännityksen aiheet oltiin selätetty kunnialla, matka oli sujunut täysin ongelmitta ja pitkä konferenssipäiväkin oli saatettu päätökseen. Ravintolaillan kruunasivat maittavat ateriat hyvin edullisine hintoineen. Kenties yksi suurimpia kysymyksiä pöydän ääressä oli se, miksei meiltä saa näin hyvää ruokaa tällaiseen hintaan. Venäläinen ruokatarjonta ei ollut matkan aikana pettänyt kertaakaan, eikä tämänkään ravintolan tarjonta tehnyt poikkeusta asiaan.

Kun erinäisten vaiheiden kautta kaikki ryhmäläisemme olivat saaneet lopulta syödäkseen ja juodakseen, oli jatkosuunnitelmien aika. Ystävälliset hostimme tarjosivat erilaisia vaihtoehtoja illan viettämiseen, paikallisesta disko-infernosta kotijatkoihin. Päädyimme suuntaamaan kukin omien hostiemme tykö viettämään loppuiltaa omalla pienellä porukalla. Tämä ilta oli ehkä se kaikkein odotetuin, kun pitkä työpäivä oli takana ja edessä oli mahdollisuus rentoutumiselle ja virkistäytymiselle. Seuraavan päivän lähtö tuntui jossain vaiheessa iltaa hyvinkin kaukaiselta ajatukselta ja mieleen hiipi kysymys siitä, miksei tänne voisi jäädä vielä vähäksi aikaa oleilemaan ja tutustumaan Petroskoihin sekä venäläiseen elämänmenoon paremminkin. Loppuillan kruunasi slaavilainen vieraanvaraisuus; saimme nauttiaksemme erilaisista syötävistä ja juotavista, sekä ennen kaikkea mukavasta yhdessä olemisesta. Kielimuurin viimeistenkin rippeiden murtuessa illan mittaan oli helppo todeta itselleen päivän päätteeksi, että kyllä matkailu avartaa, monessa suhteessa. Toisaalta illan tullessa loppuaan kohden, mieleen hiipi myös kysymys siitä, että moneltako seuraavan aamun herätys koittaakaan?

Aamu, jolloin oli aika lähteä takaisin Joensuuhun, tulikin sitten melkein liian nopeasti. Ennen kuin lähdimme, pysähdyimme vielä keskustassa olevassa uudessa Sigma-supermarketissa, josta ostimme roppakaupalla matkaevästä ja tuliaisia. Paluumatkalla mentiin eri reittiä kuin tullessa ja vierailimme Aleksanteri Syväriläisen luostarissa, jossa satuimme myös näkemään hieman meneillään olevaa jumalanpalvelusta.

 

Luostarikäynnin jälkeen poikkesimme Aunuksessa ostamassa vielä vähän lisää ruokaa. Ajoimme Laatokan rantaa kulkevaa mutkittelevaa tietä pitkin kohti Sortavalaa ja katselimme samalla maisemia. Pitkärannassa pysähdyimme tien varressa olleeseen kuppilaan piristävälle kahvitauolle. Loppumatkan kiinnostavin kohta oli pikainen kierros Sortavalan keskustassa. Sortavalan jälkeen tulimme nopeasti rajalle, jossa rajanylitys sujui ilman suuria ongelmia, vaikkakin hitaammin kuin menomatkalla. Matkan lopulla tunnelmat olivat tyytyväiset ja Petroskoin konferenssimatka oli kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja mukava tutustumisretki itänaapuriin ja se toi paljon uusia kokemuksia osallistujille.

 

 

 

Tutkija, FT Jussi Semi: Kodin kolme tilaa

Ennen kaikki oli paremmin. Työpaikoilla, kotona ja kapakoissa sai tupakoida. Kukaan ei kytännyt eikä motkottanut, ainakaan kovin pahasti. Nyt on kaikki toisin. Suomesta ollaan tekemässä täysin savutonta yhteiskuntaa vuoteen 2040 mennessä, mikä käytännössä tarkoittaa tupakoinnin vähentämistä 10 prosentin vuosivauhdilla. Suomi on ollut tupakkapolitiikan pioneeri maailmanlaajuisesti aina 1970-luvulta lähtien. Käytännössä tämä ei ole tarkoittanut yksinomaan valistuskampanjoita vaan myös systemaattista tilallista kontrollointia, joka on näkynyt julkisten ja puolijulkisten tilojen tupakointikieltoina. Säätely on edennyt myös osaksi yksityisiä tiloja, sillä viime aikoina eduskunta on alkanut suunnitella tiukennuksia tupakkalakiin, jonka myötä parveketupakointia pystyttäisiin rajoittamaan aikaisempaa paremmin.

Muutamien julkisuudessa esillä olleiden oikeustapausten myötä parveketupakoinnista on muodostunut näkyvä osa julkista keskustelua. Debatissa ei ole viitattu pelkästään tupakointiin sinällään vaan myös yksityisyyteen, yksityisen tilan rajoihin ja terveyskysymyksiin. Julkisesta puheesta huolimatta tupakansavu on neljänneksi merkittävin naapurihäiriöiden ja -ongelmien lähde kerrostaloissa; noin 12 prosenttia on kokenut vähintään kohtalaisia ongelmia tupakansavusta. Vaikka määrillisesti kyse ei ole suurista luvuista, yksitäisissä tapauksissa kiistoista voi tulla niin ongelmallisia, että ne etenevät lopulta oikeuteen asti.

Tämänkaltaiset tapaukset eivät yksinomaan nosta esille kysymystä siitä, saako parvekkeella tupakoida vai ei, vaan niiden kautta on mahdollista nähdä, millaisena paikkana kodin tila jäsentyy. Ensinnäkin koti muotoutuu teknisten ja materiaalisten tekijöiden välityksellä. Esimerkiksi ilmanvaihtojärjestelmät ja talon rakenteet nousevat kiistatilanteissa keskeiseen osaan. Fyysinen tila ja talojen materiaalisuus luo rajoja kodin ja ulkomaailman välille; tekniset ja rakenteelliset ratkaisut suodattavat valikoiden ”pahat” ainekset kodin piirin ulkopuolelle. Tosin useimmissa parveketupakointiongelmissa korostuu aineellisten elementtien paradoksaalinen luonne; silloin kun ne päästävät ei toivotun tupakansavun ja -hajun asuntoon, niihin kiinnitetään erityistä huomiota.   

Toiseksi koti jäsentyy terveyden ja yksityisyyden tyyssijana. Parveketupakointikiistoissa tulee usein esille kysymys tupakoinnin ja erityisesti passiivisen tupakoinnin vaarallisuudesta. Viittausta ei tehdä pelkästään tupakansavuun tai -hajuun sinällään vaan myös tupakan terveysvaikutuksiin. Keskeisessä roolissa ovat kysymykset siitä, mikä on terveellistä ja mikä ei sekä missä kulkee yksityisen ja julkisen väliset rajat. Sen lisäksi oleellista on myös kodin aineellisten elementtien rooli tupakansavun hallinnassa ja sitä myöten puhtauden ylläpidossa. Terveyteen ja yksityisyyteen nojautuminen tuovat esille kysymykset vapauksista ja niiden laajuudesta. Voiko yksilö toimia omassa kodissaan niin, että se lopulta rajoittaa naapureiden yksityisen tilan käyttöä? Samalla voidaan myös kysyä tupakansavun terveysvaikutusten perään, jotka taas ovat sidoksissa tieteellisen mittaamisen ja subjektiivisen aistimisen väliseen ristiriitaan. Onko siis tupakansavu ainoastaan silloin vaarallista, kun se aiheuttaa selvästi osoitettuja terveysvaikutuksia?

Kolmanneksi koti jäsentyy subjektiivisten kokemusten paikkana. Objektiiviset mittaustulokset ja kodin aineelliset rajat eivät määritä kotia yksistään, sillä yhtälailla yksilöiden muistot, eletty elämä ja tässä hetkessä avautuvat aistimukset luovat kodin piirin. Parveketupakointikiistoissa vedotaankin usein omiin kokemuksiin tupakansavun haitallisuudesta, jota ei taas voida aukottomasti todentaa tieteellisin mittauksin.  Se mikä yhdelle määrittyy hajuongelmana, ei välttämättä ole sitä toiselle. Tämänkaltaiset subjektiiviset, aistimuksiin nojautuvat tulkinnat johtavatkin usein ristiriitatilanteisiin, jossa solidaarisuuden ja yhteisen tahdo löytäminen on hankalaa.

Kokonaisuudessaan tupakansavuongelman, kuten myös muiden naapuruuskiistojen, ratkaisu rakentavan keskustelun ja sovittelun kautta voi olla ongelmallista. Tutkimusten mukaan suomalaisille asuinalueille tyypillistä on pinnallinen sosiaalisuus, johon kuuluu vahvasti yksityisyyden varjelu ja tuppautumisen välttely. Sen seurauksena ihmiset ottavat ongelmatilanteissa herkemmin yhteyttä viranomaiseen kuin puuttuvat toistensa tekemisiin.

Voi siis olla, että ennen kaikki oli tosiaankin paremmin. Vaikka tupakansavua ja - hajua oli kaikkialla, ongelmia pystyttiin käsittelemään kasvotusten. Yhteiskunnan yksilöllistyminen ja solidaarisuuden katoaminen on johtanut tilanteeseen, jossa ristiriitatilanteet ratkaistaan ylemmän tahon myötävaikutuksella. Kyttäys, elämään puuttuminen ja tuppautuminen on jätetty viranomaisten tehtäväksi.