keskiviikko 27. huhtikuuta 2011



Harri Siiskonen
Yleisen historian professori

Monitieteiset ympäristöopinnot Itä-Suomen yliopiston vahvuus

Monitieteisten ympäristöopintojen toteuttaminen käynnistyi Joensuun yliopistossa lukuvuonna 1991/92, jolloin opiskelijoille tarjoutui mahdollisuus suorittaa perusopintotasoinen kokonaisuus. Lukuvuodesta 1994/95 opintokokonaisuus laajeni aineopintotasoiseksi. Pakettia on uudistettu useaan otteeseen tavoitteiltaan ja sisällöltään ympäristötieteellisen tutkimuksen edistymistä seuraten ja opiskelijapalautteen pohjalta. Opintokokonaisuus on saavuttanut suositun sivuaineen aseman erityisesti yhteiskunta- ja metsätieteiden sekä maantieteen, biologian ja historian opiskelijoiden keskuudessa.

Tukiessaan monitieteisten ympäristöopintojen kehittämistä Joensuun yliopisto eteni aivan omia uriaan muihin Suomen yliopistoihin nähden ympäristötieteiden opetuksessa. Vastaavanlaista monitieteistä kokonaisuutta ei ollut eikä edelleenkään ole tarjolla missään muualla maassamme. Ympäristökysymysten kompleksisuus ei ole viimeisten vuosikymmenten kokemusten perusteella voinut jäädä keneltäkään huomaamatta. Niin tieteenalaspesifille mutta eritoten tieteidenväliselle tiedolle ympäristöstämme, ympäristöasenteista ja niihin vaikuttavista tekijöistä on kysyntää.  Tarvetta on alansa hallitsevista erityisosaajista, jotka samalla pystyvät hahmottamaan ympäristökysymysten moniulotteisuuden.

Vuoden 2003 lopulla silloinen Joensuun ja nykyisen Itä-Suomen yliopiston rehtori Perttu Vartiainen asetti työryhmän valmistelemaan esitys ympäristöalan opetuksen ja tutkimuksen kehittämiseksi. Professori Jari Koukin vetämä työryhmä sai työnsä valmiiksi keväällä 2004. Työryhmän esitys sisälsi mielenkiintoisia avauksia niin monitieteisen ympäristöopetuksen kuin -tutkimuksen kehittämiseksi tuolloisessa Joensuun yliopistossa. Opetuksen kehittämistä lukuun ottamatta työryhmän esitykset jäivät odottamaan ensin Joensuun yliopiston sisällä käynnistynyttä hallinnollisten rakenteiden kehittämistyön loppuun saattamista, mitä seurasi välittömästi Itä-Suomen yliopiston rakennustyö. Nyt olisi sopiva hetki pyyhkiä enimpiä pölyjä Koukin työryhmän raportin päältä ja vilkuilla lähes vuosikymmenen takaisia aivoituksia? Erityisesti työryhmän pohdinnat tieteidenvälisen yhteistyön rohkaisemiseksi ovat edelleen relevantteja.  Ei osannut työryhmä tuossa vaiheessa ounastella mitään Itä-Suomen yliopistosta hahmottaessaan ympäristötieteiden opetuksen toimintaympäristöä ja miettiessään mahdollisia yhteistyötahoja.

Itä-Suomen yliopiston syntyä seurannut resurssien allokointijärjestelmän uudistaminen merkitsi rehtorin kassasta pienen toimintamäärärahan saaneille hankkeille ja opintokokonaisuuksille uudelleenorientoitumista muuttuneeseen tilanteeseen. Monitieteisille ympäristöopinnoille tämä on merkinnyt tuntiopetuksena järjestetyn opetuksen karsimista, mikä on käynnistänyt keskustelun opintokokonaisuuden tulevaisuudesta.  Hyvää uudessa tilanteessa on, että se pakottaa miettimään rutiineiksi muuttuneita käytänteitä ja ratkaisuja uudelleen ja päivittämään eri toimijatahojen sitoutuneisuuden alan kehittämiseen. Opintokokonaisuuden tarpeellisuutta ei kukaan ole kyseenalaistanut vaan on vaadittu opetustarjonnan lisäämistä.

Monitieteisen ympäristötutkimuksen ja -opetuksen kehittäminen on jäänyt Itä-Suomen yliopistossa paljolti vielä strategiatekstien tasolle. Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen yksi kolmesta vahvuusalueesta on: ”Yliopiston laaja metsiin ja ilmastoon sekä muihin luonnonvaroihin ja ihmisen elinympäristöön liittyvä luonnontieteellinen, terveystieteellinen ja yhteiskuntatieteellinen tutkimus, joka korostaa luonnonvarojen kestävää käyttöä, muodostaa kansainvälisesti ainutlaatuisen tutkimuskeskittymän.” Strategiassa asetettu tavoite häämöttää edelleen kaukana horisontissa yliopiston sisäisen tutkimuksen kärkihankehaun valossa. Kovia ja pehmeitä tieteenaloja yhdistäneet hankkeet eivät menestyneet haussa, liekö ollut edes tarjottujen joukossa. Kirvestä ei kannata heittää kaivoon, vaan on jatkettava tien raivaamista yhteisten tutkimusintressien löytämiseksi.

Yksi askel yhteistyön tiivistämiseksi ympäristötutkimusta harjoittavien kovien ja pehmeiden tieteenalojen välillä voisi olla monitieteisten ympäristöopintojen kokonaisuuden uudistaminen vahvistamalla luonnontieteiden panosta nykyisessä yhteiskuntatieteisiin painottuvassa kokonaisuudessa.  Monitieteisten ympäristöopintojen kehittämistä olisi syytä pohtia yliopiston kaikkia kampuksia yhdistävänä vahvuutena. Laajaa tieteenalakirjoa edustava Itä-Suomen yliopiston ympäristötutkimuksen keskittymä täydennettynä täällä toimivien sektoritutkimuslaitosten asiantuntemuksella hakee vertaistaan Suomessa.