torstai 1. syyskuuta 2011

Kimmo Katajala, professori, Suomen historia

”Karjala, Karjala ja vielä kerran Karjala”

Taannoinen puolustusministeri Jyri Häkämies arvioi, että kolme Suomen suurinta turvallisuuspoliittista haastetta ovat ”Venäjä, Venäjä ja vielä kerran Venäjä.” Häkämiehen lausunto herätti suuren kohun. Kun itse mietin, mikä on suurin haaste historia- ja maantieteen laitoksen tutkimukselle ja opetukselle, voisin leikillisesti mukailla Häkämiehen sanoja ja todeta sen olevan ”Karjala, Karjala ja vielä kerran Karjala”.
Itä-Suomen yliopisto, tiedekuntamme ja laitoksemme ovat määritelleet yhdeksi tutkimuksen ja koulutuksen painopistealueekseen rajan ja Venäjän tutkimuksen. Se Luoteis-Venäjän alue, joka on meitä lähinnä, on Karjala. Karjalan historiaa, kulttuuria ja sen yhteiskunnallisia muutoksia tutkittiin jo muinoisessa Joensuun yliopistossa vuosikymmeniä. Perinteitä ja kokemusta siis on, mutta häviääkö Karjala ja Karjalan tutkimus suuren Venäjän ja Venäjän tutkimuksen alle? Toisaalta voi kysyä, johtaisiko Karjalaan keskittyminen alueelliseen ja tieteelliseen sisäänpäin kääntymiseen.
Mutta mikä sitten on tai oli tämä paljon puhuttu Karjala? Se onkin vaikea kysymys! Karjaloita on näet monta. Suomalaiset mieltävät Karjalaksi lähinnä alueen, joka luovutettiin Neuvostoliitolle toisen maailmansodan jälkeen. Venäläisten näkökulmasta Karjala on Karjalan Tasavalta. Kuitenkin tätä blogia kirjoitetaan Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella Pohjois-Karjalassa, Suomessa, kun samaan aikaan kollegat aloittelevat työpäiväänsä Karjalan tasavallan pääkaupungissa Petroskoin yliopistossa Venäjällä. Monet suomalaiset kokevat olevansa karjalaisia, niin myös monet Karjalan Tasavallan venäläiset. Sekä Joensuun että Petroskoin katukuvassa Karjala näkyy kauppojen ja yritysten nimissä, tuotemerkeissä ja maistuu perinteisissä ruoissa kuten karjalanpiirakoissa. Siihen yhtäläisyydet pian loppuvatkin.
Karjala ei koskaan ole muodostanut yhtenäistä hallinnollista, kulttuurista tai kielellistä aluetta, vaan se on 1300-luvulta lähtien ollut jaettu, ensin Ruotsin ja Venäjän ja sitten 1800-luvulta lähtien Suomen ja Venäjän kesken. Kuitenkin Karjala on mahdollista määritellä yhtenä historiallisena alueena. Karjala on ulottunut etelässä Suomenlahden pohjukasta Vienan mereen pohjoisessa ja Saimaan vesistöstä lännessä Ääniselle idässä.
Jopa Äänisen takanakin idässä sijaitsevaa aluetta on pidetty Karjalana ja kutsuttu Kauko-Karjalaksi. Näkökulma on selvästikin suomalaiskansallinen, sillä Suomestahan tuo alue on kaukana. Samalla tapaa Suomesta katsottuna idässä sijaitsevaa Aunuksen seutua kutsutaan Itä-Karjalaksi, vaikka se on oikeastaan Laatokan länsirannan ja Kannaksen ohella historiallisen Karjalan ydinaluetta.  Suomalaisille Venäjän Karjalan pohjoisosa on Vienan Karjala, venäläisille alue on Pohjois-Karjala. Erilaisia Karjaloita siis riittää.
Niin kauan kuin etnisillä käsitteillä määriteltäviä kansallisuuksia on tunnettu, ovat Karjalan aluetta asuttaneet suomalaiset lännessä, venäläiset idässä ja suomensukuista kieltä puhuvat mutta kulttuuriinsa paljon venäjältä ammentaneet karjalaiset siinä välissä. Väestöryhmät ovat aina asuneet lomittain, toistensa naapureina, jolloin vaikutteita on kulkenut suuntaan jos toiseen.  Jos Karjala on vuosisatoja ollut valtojen ja väestöryhmien yhteentörmäysten tapahtumapaikka, on se ollut myös kulttuurien sulatusuuni.
Jos ulkomaalaiselta kysytään, keitä Karjalassa asuu, hän tietenkin vastaa ”karjalaisia”. Vastaus on tavallaan sekä oikein että väärin. Kansallisuudeltaan karjalaiseksi kutsuttua väestöä asui Karjalan Tasavallassa viimeisimmän väestölaskennan mukaan noin 10 prosenttia, todennäköisesti luku on nykyään melkoisesti alhaisempi. Suomessa karjalan kieltä osaa vain vähäinen joukko, ortodoksinen uskonto on toiminut Suomessa kieltä voimakkaammin karjalaisuuden identiteetin ankkurina. Mutta, yhtä kaikki, myös luterilaiset Kannakselta evakkoon joutuneet ja heidän jälkeläisensä tunnustautuvat karjalaisiksi ja kantavat Karjalan kulttuurista perimää. Suomen luovuttama Karjalankannas ja sen kaupunki Viipuri ovat nykyään käytännössä täysin venäläisiä ja lähes Pietarin metropolin esikaupunkeja.
Onkin kysyttävä, mikä yhdistää Pohjois-Karjalan suomalaisia, Petroskoin tai Viipurin venäläisiä, Vienan-Karjalan ja Aunuksen karjalaiskylien hupenevaa asukaskuntaa ja ns. Raja-Karjalan pitäjistä ja Karjalankannakselta toisen maailmansodan seurauksena evakkoon lähteneitä ja heidän jälkeläisiään. Oikein muuta yhteistä nimittäjää ei löydy kuin se, että he kokevat elävänsä tai olevansa lähtöisin sellaiselta alueelta, jota kutsutaan Karjalaksi ja se, että he tunnistavat joitakin alueelle ominaisia kulttuuripiirteitä (esimerkiksi ruoka, koristelu jne.) omikseen. Kieli, uskonto tai valtio ei yhdistä karjalaisia, vaan yhdistävä tekijä on yksinkertaisesti Karjala.
Juuri tämä Karjalan moninaisuus, sen historian kuohuvat vaiheet ja nykyisyydessä toteutuvat monimutkaiset kulttuuriset, taloudelliset ja väestölliset muutosprosessit ja se, että Karjalaa on käytännössä aina halkonut kahta erilaista yhteiskuntaa ja järjestelmää erottanut raja, tekevät siitä mielenkiintoisen tutkimuskohteen historia- ja maantieteen laitokselle. Ja, kuten alussa jo totesin, Venäjän Karjala on osa Luoteis-Venäjää ja siten yliopiston, tiedekunnan ja laitoksemme painopisteessä. Sitä ei vain saa hukata suuren Venäjän alle.
Karjalaa tutkitaan laitoksellamme useammassa hankkeessa. Myös Karjalaan, sen historiaan ja nykypäivään liittyvää opetusta on kehitetty tuomalla uusia luentokursseja ja kirjatenttipaketteja opiskelijoille tarjolle. Yhteistyö Petroskoin yliopiston kanssa etenkin Karjalan historiaa tutkittaessa on saanut jo vakiintuneet muodot, mm. opiskelijoiden osallistumisena sikäläiseen opiskelijakonferenssin, viimeksi huhtikuussa 2011. Talven Karjala-luentojen huipennukseksi onkin suunniteltu kevääksi 2012 opintoihin kuuluvaa ekskursiota Venäjän puoleiseen Karjalaan. Toivottavasti aikomus toteutuu.