Petroskoin matka 2014

Tässä blogikirjoituksessa on esiteltynä viisi erilaista kokemusta laitoksen järjestämällä matkalla Petroskoihin 22.-24.4.2014.

 

”Lakimies”

Oli aurinkoinen huhtikuun tiistai kun matkamme Carelian edestä kohti Petroskoita saattoi alkaa. Kokoonpanomme sisälsi kaksi kokenutta venäjänkävijää ja viisi enemmän ja vähemmän kokematonta vastaavaa. Rajankäynnistä kerrotut kauhukuvat pitkistä odotteluajoista ei toteutunut, sillä sekä meno- että tulomatkalla toiminta rajatarkastuksessa oli vaivatonta ja nopeaa. Menomatkan aikana pysähdyttyämme jaloittelemaan karjalaiseen pikkukylään tauolle, saimme jo hieman esimakua venäläisestä vieraanvaraisuudesta: maastopukuinen vanhempi ukko tervehti meitä Suomen kielellä.

Saavuttuamme lämpimään Petroskoihin kävimme syömässä maittavan aterian paikallisessa ravintolassa, jonka jälkeen siirryimme yliopistolle. Yliopistolla tutustuimme kanssaopiskelijoihin, jotka majoittivat meidät koteihinsa. Majoituspaikoissa saimme jatkoa vieraanvaraisuudesta, joka kesti erinomaisesti koko lyhyen vierailumme ajan: Hyvää ruokaa riitti, sekä sosiaalinen ja lämmin ilmapiiri sai tuntemaan olon erittäin tervetulleeksi. Isäntämme esittelivät kotikaupunkiaan ja olivat aidosti kiinnostuneita tekemään matkastamme mielenkiintoisen.
 
Toisena päivänä kokoonnuimme yliopistolle seminaaria varten. Seminaariin osallistuja oli meidän joensuulaisten lisäksi Petroskoin ja Tverin yliopistoista. Saimme kokea venäläisten hieman erilaisen käsityksen historiantutkimuksesta. Käytännötkin olivat omistamme poikkeavat, sillä lopuksi pisteytimme toistemme työt ja järjestäjät julkaisivat ”mitalisijoille” suoriutuneet. Seminaarien esittelyt englanniksi kansainvälisessä ympäristössä toi mukavan lisän kokemuksiin, sekä seminaariemme julkaiseminen paikallisen yliopiston historiikkiin oli mieluinen yllätys. Oma esitelmäni Joensuun ja Liperin sodanjälkeisestä (1945–1949) rikollisuudesta sujui kohtuullisesti ja suunnitellun aikataulun mukaisesti. Teeman takia minulle esitettiin hauska kysymys, että olenko valinnut suuntautumiseni väärin, koska esitelmäni sopisi paremmin lakimieheksi lukevalle.

Toisen, ja viimeisen iltamme vietimme jokainen isäntiemme seurassa ja kävimme muun muassa paikallisessa museossa ja anniskeluravintolassa. Kolmannen päivän aamuna matka kohti Joensuuta alkoi. Suunnitelman mukaan reittimme kulki Aleksanteri Syvärisen luostarin kautta, jossa kiersimme kyläreittiä Aunukseen ja muiden Laatokan pohjoispuolen kylien kautta Sortavalaan. Sortavalassa jalkauduimme ja tutustuimme lyhyen kävelyn muodossa kaupunkiin. Professorien asiantuntevat informaatiot kylistä sekä Sortavalasta ja autossa vallinnut hyvä ilmapiiri saivat aikaan sen, että miltei 12-tuntinen paluureissu ei puuduttanut ollenkaan, vaan päinvastoin oli miellyttävä kokemus. Loppukaneettina sanoisin, että reissu oli erittäin miellyttävä kokemus ja hyvää vaihtelua hektisen opiskelun keskellä. Venäjä oli kokemuksena mieliä avaava ja huikea. Sinne palaan vielä.

Ennakko-odotukset Petroskoista muuttuivat

Rajan yli Karjalaan mentäessä tuntui kuin olisi ollut aikahyppy toiselle aikakaudelle, sen verran maisema muuttui Suomeen verrattuna. Olen kuullut paljon puhetta kuinka huonoon kuntoon Karjala on jätetty ja nyt se tuli todistettua omin silmin, että kyllähän siellä puskutraktorille ja korjausrakentamiselle töitä olisi.

 Petroskoi kaupunkina ei tehnyt kovinkaan suurta vaikutusta - ehkä odotin liikoja: mielessäni oli kuva vähän erityyppisestä kaupungista. Menomatkalla autokeskustelujen kautta muodostui kuva että Petroskoi olisi jotenkin todella paljon ”kehittynyt” neuvostoajoista. Mutta toisaalta kaupunki oli kyllä ihan idyllisen tuntuinen. Ainakin isäntäpariskunnan kanssa käynti Äänisen rannassa ja satamassa näytti kaupungista myös kauniimman puolen. Toisaalta myös näin lyhyessä visiitissä ei täysin kattavaa kuvaa koko kaupungista saa. Myös käynti Petroskoin kaupunginmuseossa oli mielenkiintoinen ja erityisesti toisen maailmansodan suomalaisnäkökulma oli kivasti tuotu esille esineiden ja tapahtumakuvausten kautta. Samalla se oli myös kertaus oman maan vähemmän mairittelevasta historiasta miehittäjinä.

Isäntäpariskunnan luona asuminen auttoi antamaan hyvän kuvan tavallisesta arjesta. Kun nyt yleensä seuramatkat matkatoimistojen kautta jättävät implisiittiset arkikokemukset täysin pimentoonsa.  Muutenkin isäntäpariskunta oli vieraanvarainen ja mukava, joten suuria ongelmia ei syntynyt. Välillä pieniä kommunikaatio-ongelmia esiintyi mutta kuitenkin toimeen tultiin. Suomalaisten ei kyllä kannattaisi hävetä englanninkielin osaamistaan yhtään, mutta se vaatimattomuus ja arkuus, minkä sille sitten mahtaa? Itselleni ongelmia aiheuttivat allergiaoireet, jotka aina näin keväisin ovat melko pahoja. Isäntäperheessä oli lisäksi kissa, jolle olen myös allerginen: tähän sain onneksi vähän liennytystä kun haimme apteekista allergialääkettä. Itseäni ei haitannut että isäntäperhe oli tavallaan jo päättänyt valmiiksi illan ohjelmiston. Paikat joissa iltaa istuimme, olivat ihan viihtyisiä ja jopa hienoja.

Itse reissun päätapahtuma eli seminaari Petroskoin valtionyliopistossa oli kyllä mielenkiintoinen kokemus. Viiden tunnin vai oliko peräti kuuden tunnin istumamaraton vain yhdellä lyhyellä tauolla, alkoi kyllä lopussa melko pahasti piiputtamaan. Alussa esitelmät olivat venäjäksi, joissa ei kyllä pysynyt kärryillä lainkaan. Tuli ajatus- eikö tämän pitänyt olla englanniksi. Omaa esitystäni ei kyllä ymmärtänyt varmaan kukaan täysin? Olisi pitänyt paremmin valmistella ja harjoitella. Aihekin poikkesi aika paljon muista esityksistä. Hyvää oli kuitenkin että sai harjoitusta englanninkielellä pidetystä esityksestä. Vieraanvaraisuus ja vastaanotto yliopiston puolelta olivat lämpimiä. Paluumatkamme kiertoajelu Sortavalassa ja käynti ortodoksisissa luostarissa olivat hyvä lisä.

Teuvo maanteiden kuningas

Antin ja Villen isäntäperhe asui melko kaukana, kaupungin toisella laidalla. Isännät olivat pariskunta, joilla oli viihtyisä kolmio ja erittäin hauska nelikuinen kissanpentu. Kotitekoista ruokaa tarjottiin yltäkylläisesti. Emäntämme mies ei puhunut englantia, mutta kommunikointi sujui hyvin.

Itse konferenssi oli keskiviikkona 23.4. meidän M302:mme kaltaisessa salissa. Venäläinen akateeminen kulttuuri on selkeästi erilaista kuin Suomessa. Opiskelijakonferenssi oli itse asiassa kilpailu, jossa osallistujat arvostelivat toisensa esitelmät pisteyttämällä, ja paras pääsi jatkoon. Aiheet liittyivät pitkälti Karjalaan, mutta seassa oli myös holokaustia käsittelevä esitys.

Paikallisesta liikennekulttuurista mainittakoon, että vaikka aika ajoin maantiellä vastaan tulevat kuljettajat näkyivät tekevän uhkarohkeita ohituksia, useimmat ottivat kuitenkin muut tielläliikkujat huomioon. Esimerkiksi suojatielle tulevia jalankulkijoita väistettiin toisinaan, mikä ei ole järin yleistä Joensuussa. Teiden kunto ei eronnut paljoa Pohjois-Karjalan tiestöstä.

 

 

”Ottaisin mukaan seljankakeiton”

Tiistai-iltapäivänä Petroskoin yliopistolla 22.4. tapasimme hostimme, 5-tuntisen matkan jälkeen. Hostini oli 20-vuotias tyttö, joka puhui hyvää englantia hienoisella venäläisellä aksentilla, hänen poikaystävänsä ei taas englantia puhunut lainkaan. Pariskunta asui suhteellisen isossa, tytön isän omistamassa kaksiossa ja heillä oli käytössään auto. Tiistaipäivänä he ajeluttivat minua Petroskoissa, sekä illalla kävimme Äänisen rannalla. Keskiviikkona hostini tuli mukaani seminaariin, vaikkei siellä esiintynytkään. Hänestä oli suuri apu kääntämisessä seminaarin aikana. Keskiviikkoiltapäivänä kävimme turistikierroksen kaupungilla, he esittelivät merkittävimpiä rakennuksia, muistomerkkejä ja patsaita. Keskiviikkoillan ohjelma muuttui pariskunnan auton rikkoutuessa, joten vietimme rennon koti-illan. Torstaina kiertelimmekin 12-tuntisella matkalla Karjalan kautta kotiin Joensuuhun, ja matkalla tutustuimme niin pyhän kolminaisuuden kunniaksi perustettuun Aleksanteri Syvärisen luostariin, kuin karjalaisiin pikkukaupunkeihin, sekä Sortavalaan.

Hostini olivat hyvin kiinnostuneita esittelemään minulle kaupunkiaan, sen hienompaa aluetta, rikkaiden asumuksia ja kaupunginteatteria, sekä kulttuuria, yhteisöllisyydestä isänmaalliseen ylpeyteensä, tv-ohjelmista kaupankäyntiin. He olivat selkeästi hyvin ylpeitä kaupungistaan, sen karjalaisuudesta että venäläisyydestä. Teehetkinä keskustelimme paljon suomalaisen ja venäläisen kulttuurin eroista ja yhtäläisyyksistä. He olivat hyvin kiinnostuneita suomalaisesta kulttuurista, mutta he pitivät tärkeänä valaista minua siitä venäläisestä kulttuurista, josta minulla ei ollut tietoa. He olivat esimerkiksi hyvin kiinnostuneita Suomen puhtaasta luonnosta. Puhuimme paljon taloudesta, politiikasta ja kulttuurista, sekä niiden eroista maiden välillä. Pariskunta oli melko kriittinen suomalaista kansanluonnetta kohtaan. Yksilökeskeinen suomalainen kulttuuri oli suuri ihmetyksen aihe, he esimerkiksi ihmettelivät avioerojen yleisyyttä Suomessa. Heille perheen ja parisuhteen merkitys onkin suurempi, joten tämä ihmettely olikin luontevaa.
 
He olivat myös kiinnostuneita venäjänkielisten asemasta Suomessa. He olivat ensinnäkin yllättyneitä siitä, etten itse puhunut lainkaan venäjää. Kerroin, että Itä-Suomessa venäjänkielisten asema on todella hyvä, sillä asiakaspalvelua saa venäjäksi suurimmissa kaupoissa ja hiihtokeskuksissa. He olivat myös kiinnostuneita suomalaisten ajatuksista Ukrainan tilanteesta, varsinkin kun heillä itsellään oli vahva näkemys maan tilanteesta.

Pariskunta oli ilmiselvästi hyvin ylpeä Venäjästä ja asuinpaikastaan Karjalan Tasavallasta. Keskustelujemme lomassa kävi selväksi, että koska olen kasvanut suomalaisessa järjestelmässä, en voi ymmärtää venäläisen kulttuurin syvyyttä. Kävimme keskustelun esimerkiksi autojen rekisterikilvistä. He eivät voineet ymmärtää miten poliisin kanssa voi tehdä yhteistyötä, jos rekisterikilvestä ei käy ilmi mistä auto on lähtenyt. Suurmieskulttuurin arvostus tuli esille niin Putinin, Leninin kuin kaupungin perustajan Pietari Suuren merkityksen korostamisessa. Kritisoitavaa Venäjästä he löysivät yhteisöllisyyden vaatimuksista. Perheeltä toki odotetaan saavan tukea kaikissa elämäntilanteissa, mutta tämä suhteen tiukkuus käy raskaaksi, jos perheessä on yhteisöllisyyttä vaikeuttavia ongelmia.

Matkan perusteella Suomesta Venäjälle tarjoaisin liikenneturvallisuutta, ajattelun- ja mielipiteenvapautta, sekä yksilökeskeisyyden lisäämistä. Mukaani Venäjältä ottaisin läheisiin tukeutumista, seljankakeiton, sekä kansallisen itsetunnon kohotuksen.

 

Suomenkielistä seuraa Petroskoissa

Minun hostiksi Petroskoihin valikoitui Petroskoin yliopistossa suomenkieltä opiskeleva Anna. Hän asuu äitinsä ja pikkuveljensä kanssa Petroskoin laitamilla pienessä kerrostalokaksiossa. Kun tapasin hänet ensimmäisen kerran, oli hiukan hämmentävää huomata hänen puhuvan suhteellisen hyvää suomenkieltä. En ollut ajatellut ollenkaan, että Petroskoin yliopistossa voi opiskella suomenkieltä pääaineena. Annan kanssa keskustelimme paljon arkiasioista ja hän oli todella kiinnostunut kuulemaan miten Suomessa eletään ja asutaan. 

Anna perheineen oli todella vierasystävällisiä, oli upeaa päästä näkemään petroskoilaista elämää näin läheltä ja tutustua heidän arkeensa. Ensimmäisenä iltana he tarjosivat minulle riisiä ja jauhelihapihviä tomaatti-kurkku-tilli-smetana -salaatin kera ja toisena iltana tattaripuuroa ja kanaa samanlaisella salaatilla.

Keskiviikon seminaarit olivat mielenkiintoisia, etenkin suomalaisen ja venäläisen tutkimustradition erilaisuus oli suuri yllätys itselleni. Tverin yliopiston opiskelijat pitivät esitelmänsä englanniksi, joten niitä oli helppo seurata. Tutkimusperinne-eroista johtuen heidän esitelmänsä vain tuntuivat loppumaan kuin seinään päätelmien jäädessä uupumaan. Seminaarien jälkeen Anna kierrätti minua ympäri Petroskoita useamman tunnin ajan. Kävellessä sai kunnon katsauksen kaupunkiin. Illalla katsoimme videopätkiä Youtubesta, sillä hostini ei käy kapakoissa. 

Torstaina aamulla aamupalalla oli leipää ja kahvia. Siitä suuntasimme takaisin keskustaan, jossa erosin hostistani ja aloitimme paluumatkan takaisin Suomea kohden.