Dosentti Jan Kuhanen: Kadonneen arkiston metsästäjät

Eräänä kuumana maaliskuisena perjantai-iltapäivänä saavuimme tutkimusavustajani kanssa Muganan katoliseen sairaalan Luoteis-Tansaniassa tarkoituksenamme selvittää, olisiko sairaalan potilaskertomuksia ja raportteja saatavilla tutkimustarkoituksiin. Sokkeloisen, modernin ja hyvin hoidetun sairaalan perimmäisessä, pienessä rakennuksessa, meidät otti ystävällisesti vastaan Sisar A., joka vastasi sanojensa mukaan sairaalan asiakirjahallinnosta. Kuultuaan, että havittelimme aineistoa 1970-loppua ja 1980-luvun alkua koskien, Sisar A. kertoi, että vanhaa aineistoa ei säilytetä enää hänen alaisuudessaan, vaan muualla. Joka tapauksessa aineisto on tallessa, ja sisar lupasi ystävällisesti selvittää, missä se sijaitsee. Voisimmeko palata asiaan maanantaina, sillä juuri nyt hänellä oli hieman kiire? Tottahan toki.

Palatessamme maanantaina sairaalaan Sisar A. kertoi, ettei hän tiedusteluista huolimatta ollut onnistunut paikallistamaa arkiston sijaintia. Uskoimme toki häntä, sillä hän paikalla ollessamme soitti useita puheluja eri tahoille pyrkien selvittämään, missä arkisto sijaitsi. Kellään ei tuntunut olevan vastausta, ja niinpä Sisar A. johdatti meidät potilasrekisteritoimistoon. Toimisto oli varsin kiireinen, mutta meille kerrottiin, että jos maltoimme odottaa hetkisen, toimistosta vastaava henkilö kertoisi meille, josko vanhaa materiaalia olisi tallessa heidän tiloissaan.

Istuessamme varjossa potilasrekisteritoimiston ulkopuolella luukulle saapui ilmeisen tuohtunut, kookas harmaantunut herrasmies valkoisessa takissa. Kipakka suahilinkielinen sananvaihto jatkui muutaman minuutin ja päätyi, kun harmaantunut herrasmies paukautti nipun papereita tiskiin ja poistui sadatellen paikalta. Apulaiseni hytkyi naurusta ja tiedustellessani hänen huvittuneisuutensa syytä hän totesi, että lääkäri hermostui, koska toimisto oli kadottanut kaksi viikkoa sitten kotiutetun potilaan paperit. Katsoimme toisiamme ja ymmärsimme tehtävämme mahdottomuuden. Tunnollisina tutkijoina kuitenkin tarkastimme luvan saatuamme potilasrekisteritoimiston dokumentit, jotka ulottuivat 1990-luvun alkuun. Kiitimme ja poistuimme.

Muganan sairaala perustettiin 1962. Sen merkitys lähialueen asukkaille on huomattava. Sairaalan historiallisen merkityksen arvioiminen väestön elinolojen kohentumisessa on kuitenkin vaikeaa, koska iso osa sairaalan historiaa, ja sitä kautta osa alueen sosiaali- ja terveyshistoriaa, uhkaa jäädä hämärän peittoon. Kyse ei ole ainoastaan Muganasta ja sairaaloista yleensä. Myös muiden hallinnonalojen arkistointikäytännöt ovat yhä epäsystemaattisia tai liki olemattomia. Eikä kyse ole ainoastaan Tansaniasta. Ugandassa paikalliset kalastajat myivät kalaa kansallisarkiston dokumentteihin käärittynä (paperi oli hyvälaatuista). Kyse ei ole myöskään tietämättömyydestä, vaan asenteista ja vallankäytöstä. Länsimaisten tutkijoiden tulva Afrikan maihin ja niiden arkistoihin on saanut aikaan vastareaktion. Bukobassa kuuntelin, kuinka piirikunnan lääkintäviranomainen selitti, että heillä ei ole olemassa arkistoa, vaikka saatoin nähdä pahvilaatikkopinot avoinna olleesta ovesta. Takavuosien hienovarainen ”the man with the key is gone..”- selitys on korvautunut kielteisellä epäluulolla ja tylyllä torjunnalla.

 Vikaa on myös meissä tutkijoissa. Länsimaalaiseen palvelukulttuuriin tottuneille asioiminen Afrikan arkistoissa on joskus liikaa. Tunnetusti me tutkijat olemme kaikkitietäviä ja kaukaa viisaita, ja tehtävänämme on (edelleen) tehdä se paikallisille selväksi. Kun huomaamme, että mikään ei toimi niin kuin pitäisi, mekin lakkaamme tekemästä niin. Monta kertaa, kun sydän pamppaillen, ruutuperille raapustettu arkistoviite hikoilevassa kädessä täristen, olen odottanut SITÄ dokumenttia eteeni, olen saanut lapun jossa lukee MISSING. Afrikan arkistojen olematon valvonta tarjoaa tilaisuuden, joka tekee joskus tutkijasta varkaan. Joten kiitos, arvon kollega, kuka lienetkin. Sinun takiasi matkustin 6000 kilometriä vetääkseni vesiperän.

Tansanian kansallisarkistossa onnistun löytämään sairaalaraportteja vuoteen 1964 saakka, en tosin Muganan sairaalasta. Sitten dokumentit loppuvat ja jäljet katoavat. Kadonneen arkiston metsästys jatkuu.