FT Niko Humalisto: Lanta vastustaa kiertotalousstrategiaansa

Suomessa on vesistöjä kuormittava, ilmastonmuutosta kiihdyttävä lantaongelma. Jokaista suomalaista kohden kertyy vuosittain noin 3,5 tonnia lantaa. Suurin osa siitä levitetään pelloille ilman jatkojalostusta. Samanaikaisesti lanta on potentiaalinen resurssi kierrätyslannoitteena ja raaka-aineena biokaasulaitoksissa. Tämän potentiaalin vapautumiseen Sipilän hallitus pyrkii kärkihankkeellaan: ”Kiertotalouden läpimurto, vesistöt kuntoon”.

Itä-Suomen yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen yhteisessä QUMARE-hankkeessa olemme lähteneet tutkimaan edellytyksiä toimivien ravinteiden kierrätysmarkkinoiden synnylle. Kiertotalouden strategioiden sijaan tarkastelemme, kuinka lanta ja sen kertymisen monimuotoiset prosessit ehdollistavat siirtymää kiertotalouteen. Hollantilaiset tutkijat de Man ja Frieg (2016) huomauttavat, että kiertotalouden politiikassa nojataan turhan usein oletukseen, että muutokset lineaarisissa materiaalivirroissa tapahtuvat helposti, vapaaehtoisin toimintatapojen muutoksin. Me taas ymmärrämme, että lannalla on toimijuutta – myös vastustaa sitä koskevia poliittisia strategioita.

Hanke tarjoaa näin tuoreen, materiaalisen politiikasta avautuvan näkökulman lannan kiertotalouden edistämiseen. Lannan sisältämien ravinteiden ja energian saaminen jatkojalostuksen piiriin on erilaisten teknologioiden, sosiaalisen organisoitumisen muotojen ja hallinnallisten interventioiden vuorovaikutusta monivaiheisen lantaketjun kanssa. Lisäksi lannan jatkojalostamisen mielekkyys muodostuu suhteessa lannoite- ja energiapanosten markkinoihin. Perustelen lähestymistavan valintaa kolmella esimerkillä. Ne valottavat sitä, miksi lantaketju ei taivu helposti sille asetettuun kiertotalouden muottiin.

Ensimmäinen vastustamisen muoto koskee esitettyjä lannan potentiaaleja. Kiertotalouden strategioissa esitetään, että Suomessa tuotantoeläinten lannasta riittää runsaasti ravinteita pelloille ja metaania sähkön sekä lämmöntuotantoon että liikenteeseen. Lannan sisältämät ravinteet eivät ole välttämättä optimaalisessa suhteessa maassa jo oleviin ravinnepitoisuuksiin. Lannassa voi olla myös rikkakasvien siemeniä ja taudinaiheuttajia. Lannan typpi on sitoutunut orgaaniseen ainekseen eikä ole siksi välittömästi kasvien käytettävissä. Kemiallisilla lannoitteilla näitä ongelmia ei ole.  Lisäksi lanta on merkittävä energiareservi vain koska sitä syntyy paljon ja tasaisesti. Suhteessa muihin biokaasulaitosten vaihtoehtoihin, kuten elintarviketeollisuuden jätteisiin tai olkeen, lannan painoon ja tilavuuteen nähden energiaa on varsin niukalti.

Toinen ravinnekierrätystä ehdollistava ulottuvuus koskee lantaketjujen sijoittumista tilassa. Suomi on lannan suhteen jakautunut lounaiseen savimaavaltaiseen sika-vilja-Suomeen ja karkeiden kivennäismaiden nauta-nurmi Suomeen (BSAG, 2014). Tuotantosuuntien eriytymisestä aiheutuen lannan ja kierrätysravinteiden tarjonta ja kysyntä voivat olla etäällä toisistaan. Hankaluuden alkavat, kun suuremmilla eläintiloilla lantaa kertyy ylijäämäksi suhteessa tilan omaan levityskelpoiseen peltopinta-alaan, eivätkä lähistöllä olevat viljelijät ota vastaan lantaa omille pelloilleen. Lannan anaerobinen käsittely biokaasulaitoksessa ei juurikaan vähennä sen painoa tai tilavuutta. Toistaiseksi lannan heikko taloudellinen arvo rajaa sen liikuteltavuutta sinne, missä sen käyttö olisi kannattavaa.

Lannan kertymisen rytmien sovittaminen lannoituksen tarpeisiin vaatii myös työtä.  Lantaa kertyy eläintiloilta enemmän tai vähemmän tasaisena virtana ympäri vuoden. Kuitenkin raakalannan tai biokaasulaitosten mädätysjäännöksen levittämiseen pelloille on olemassa vain kapea keväinen aikaikkuna. Jos levitys tehdään vääränä aikana, se saattaa johtaa ravinteiden huuhtoutumiseen veteen ja maan tiivistymiseen.  Aikaikkunaa voi laventaa lannan etävarastoinnilla ja uusilla levitystekniikoilla, jotka kuitenkin edellyttävät itsensä viiveellä takaisin maksavia investointeja.   

Näiden esimerkkien valossa uskallan väittää, että lannan kiertotalouden edistäminen tulee vaatimaan monimuotoisia poliittisia ja juridisia interventioita, joilla lannan jatkojalostusta rajoittaviin tekijöihin vaikutetaan. Näiden interventioiden on myös oltava keskenään yhteensopivia ja tönäistävä kehitystä yhdenmukaiseen suuntaan. Lantaketjua hallinnoidaan jo nyt monilta eri sektoreilta, joko ylijäämänä, ravinneresurssina tai energianlähteenä.  Haasteeksi muodostuu se, kuinka lantaketjuun eri tavoilla kytkeytyneet toimijat motivoituvat ja sitoutuvat muuttamaan jo vakiintuneita toimintamallejaan lannan jatkojalostamisen mahdollistamiseksi.  

 

Lähteet:

BSAG, 2014. Järki lanta – tulokset. Baltic Sea Action Group. http://jarki.fi/sites/default/files/jarki_lanta_tulosraportti.pdf, haettu 23.3.2016

de Man, R., Friege, H., 2016. Circular economy: European policy on shaky ground, Waste Management & Research 34(2), 93–9

---